sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Mitä tapahtuu kun Betty on poissa?

Lenkkeilyä, lenkkeilyä ja lisää lenkkeilyä. Vähän treenailua ja mahdottoman paljon leikkimistä.  Näistä on meidän seuraavat pari kuukautta tehty. Biitin ja mun suhde on lähtenyt hyvin rakentumaan, mutta tottakai kun ei olla saatu yhdessä elää sitä pikkupentuaikaa, vaatii suhteen tiivistyminen rutkasti aikaa ja yhteistyötä.


Bettyn mammaloma tuli ihan just eikä melkein oikeeseen aikaan. Juoksut on vähän sekoittanut nuoren neidin päätä, joten on hyvä että pääsen nyt täysillä keskittymään Biittiin. Jo pelkkä ainooks koiraks jääminen herätteli teini eläintä. Musta tuntuu että siitä tuli ihan parissa päivässä jotenkin vielä enemmän kontaktinhakuinen ja että se alkoi luottaa muhun enempi. Kai kun se on ennen voinut turvata Bettyyn, niin nyt se hakeekin turvaa musta. Mene ja tiedä.


Joka tapauksessa oon saanut olla risuparrasta hurjan ylpeä ja toivottavasti sama meno jatkuu. Narttujen suhteen Biitti on ruvennut olemaan vähän nyrpeä, sietää kyllä mutta ei kaveeraa kuin harvojen ja valittujen kanssa.  Täytyy nyt nähdä paljon kaverikoiria, jos säilyis aikuisiälle edes muutama juoksukaveri. Muuten mulle riittää että jatkossakin sietää toisia koiria ja että kunnioitus Bettyyn säilyy. 

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Matkalla mutta minne?

Olen viimeaikoina miettinyt paljonkin sitä millaiset tavoitteet mulla on koiraharratuksissa.  Mitä haluan saavuttaa itse koiraihmisenä ja millaiset tavoitteet kummallekin koiralle on asetettu. Syy näihin pohdintoihin lähti lähinnä huonosta treenitilanteesta. Betty on tiineenä, joten sen kanssa harrastuksia voidaan miettiä kunnolla vasta ensi keväänä ja silloinkin se on lähinnä kunnon kohottamista ja pennuista palautumista. Biitin kanssa puolestaan junnaillaan ihan perusasioista kun ei olla päästy mihinkään ohjattuihin treeneihin enkä uskalla yksin lähteä sooloilemaan. 

Itselleni olen pitänyt tavoitteena jatkuvaa itsensä kehittämistä. Luen paljon koirakirjoja. Etsin netistä tietoutta ja keskustelen itseäni kiinnostavista asioista mahdollisimman monien ihmisten kanssa. Kyselen, kokeilen ja teen virheitä. Toivon mukaan jonain päivänä voin sanoa tietäväni asioista edes jotain. 

Koirille sen sijaan en nykyään tunnu osaavan asettaa tavoitteita. Sen verran toki että niiden kanssa on vaivatonta elää ja arki sujuu muutenkin mallikkaasti. Mutta kun puhutaan harrastuksista, on meikäläinen ihan peukalo keskellä kämmentä. Tottakai musta olis hienoa keräillä noille molemmille koulareita vähän joka lajista, mutta kun tavallaan osa musta haluaa vaan harrastella joka toinen ilta jotain omaksi iloksi.

Unelma olis Biitin kanssa päästä kisaamaan vetolajeissa ja tokossa, mutta osa musta estää edes haaveilemasta moisesta. Mitä jos se ei olekaan terve. Mitä jos ehdin innostua lupaavasta harrastuskoiran alusta liikaa ja kaikki menee taas ihan penkin alle. Eikö olis parempi vaan harrastella omaks iloks vähän kaikkea ja katsoa sitten mihin päädytään.

Bettyn kanssa uskallan haaveilla ja suunnitella vähän enemmän. Onhan kyseessä terveeksi tutkittu aikuinen koira. Olenkin päättänyt että vähintään BH-koe me tuon tirriäisen kanssa käydään joku vuosi suorittamassa. Se on sellainen realistinen tavoite, jonka suhteen ollaankin jo melko hyvällä mallilla.

Muuten tavoitteet onkin lähinnä vuosi/kausi kohtaisia. Katsotaan missä kunnossa koira on ja asetetaan vuoden/kauden loppuun järkevä tavoite.  Jos Bettyllä sujuu synnytys normaalisti ja se lähtee hyvin palautumaan voisi ensivuoden tavoite olla ALO2 tai jopa ALO1 tulos tokossa. Biitin kanssa tavoitteena nyt ihan vaan ohjattuihin treeniryhmiin pääseminen ja unelmoida saa että talven aikana saataisiin haun ilmaisu treenattua kuntoon, niin sais sit yhistettyä sen ens keväänä tuonne mettään.

Tällä hetkellä tärkein tavoite ja toive on kuitenki että Bettyn raskaus etenee normaalisti ja vuoden vaihteessa syntyy terveitä pieniä rokkilapsia. Että Bettystä tulee hyvä äiti ja se hoitaa pentunsa hyvin.


tiistai 2. joulukuuta 2014

Pelkkää materiaa

Mä huomaan että musta on tullut koiraharrastuksissa aika materialisti. Omissa menoissa säästetään minkä pystyy, mutta koirat saa taatusti vaan parasta. Ja hienointa. Ja kalleinta... Ja ne omat vähät hankinnat liittyy nekin usein edes pienesti koiriin.

Oon viimeisen kuukauden aikana tilannut itselleni Helsitarelta treenitakin, ostanut Biitille kaksi takkia, tilannut molemmille tytöille juolulahjapannat, ostanut uusia leluja ja herkkuja. Koiranruokaa on kotiin raahattu semmosilla summilla millä mä elättäisin itteni varmaan vuoden. Löytyy nutrolinöljyä ja fitdogin energiajuomajauhetta. Treenilelutkin on uusinta uutta ja mielessä pyöriin vaan että mitähän kivaa sitä seuraavaks keksis.

Itselle pitäisi ostaaa uudet lenkkikengät ja Bettylle kaavaillaan uutta takkia, ei möhömaha mahdu kohta vaatteisiinsa kun maha tuosta kasvaa. Piponkin se tarvis, ehkä toiset tossut. Uusiin pantoihin tarvitaan omat hihnat ja hakurulliakin pitäis käydä ostamassa....

Tähän aikaan vuodesta tää materiaalikaaos vaan kasvaa. Joulu on varmaan kaikista juhlista materiaalisin. Siitä on tehty materiaalijuhla. Enää ei merkitse se mitä tehdään tai kenen kanssa, vaan se että millä välineillä ja missä. Koiraharrastuksissa se koira, se perheenjäsen, nyt ei sieltä taustalla kovin helposti unohdu, mutta kyllähän niitäkin näkee, missä se koira on oikeasti vaan pelkkä harrastusväline.

Nyt joulun alla toivonkin teidän ja myös minun itseni muistamaan että tässä harrastuksessa kyse ei ole materiasta. Kyse on sinun ja sinun koirasi suhteesta. Luottamuksesta ja molemminpuolisesta kunnioituksesta. Rakkaudesta.


Meidän porukka toivoo kaikille rakkauden täyteistä joulun odotusta. Muistetaan iloita siitä mitä meillä on, ei ajatella kokoajan että mitä uutta elämäämme tarvitsemme. Ottakaa se jaloissa pyörivä karvaturri välillä kainaloon. Halatkaa, paijatkaa, lenkittäkää, touhutkaa sen kanssa jotain mistä te molemmat nautitte. Nauttikaa siitä ajasta mikä teille on annettu. Eläkää! ♥

lauantai 22. marraskuuta 2014

Jännitys tiivistyy


Bettyn astutuksesta on nyt kulunut 25 päivää. Olen elämäni aikana lukenut varmaan kaikki kirjastosta löytyvät kirjat jalostuksesta ja koiran kasvatuksesta. Tiineydestä, astutuksesta, aivan kaikesta. Jutellut kasvattajien kanssa ja päässyt seuraamaan muutaman pentueen kasvua hyvinkin tiiviisti ja läheltä. Silti nyt kun kyseessä on minun oma koirani, muuttuvat asiat entistäkin jännemmiksi ja mielenkiintoisemmiksi. 

On ollut ilo tarkkailla Bettyn käytöksessä ja olemuksessa tapahtuvia muutoksia. Huomata kuinka radikaalisti tällainen asia voi koiraa muuttaa. Ensimmäiset raskausviikot tirriäinen halusi lähinnä vetäytyä omiin oloihinsa. Yöksi se kyllä tuli nukkumaan peiton alle aivan kylkeen kiinni, mutta muuten päivittäinen kontakti koiran kanssa oli lähinnä lyhyitä silittely pusuttelu tuokioita ohimennen. Lenkeillä tuo on kyllä ihan normaalisti tahtonut ja joutunut käymään tähän asti.

Kolmannella raskausviikolla alkoi ilmetä pientä pahoinvointia ja ruokahaluttomuutta aamuisin. Iltaruoan söi kuitenkin ihan normaalisti, joten mitään syytä huoleen ei ollut. Vastapainoksi huonovointisuudelle Bettyssä alkoi myös herätä sisäinen pentu. Se saa lähes päivittäin hulluja riekkumiskohtauksia ja repii leluja kuin mikäkin pikkupentu. Tässä kohtaa mainittakoon että Betty ei ole sisällä leikkinyt pentujen nähden enää pitkään aikaan. Treeneissä toki ihan eri juttu ja kun nuorempaa yleisöä ei ole katsomassa suostuu tirriäinen riekkumaan kotonakin. Nyt se kuitenkin saattaa kesken kaiken omia Biitin lelut ja leikkiä. 

Maha on myös kasvanut tasaista tahtia vähän. Eli joko meillä ollaan lihottu, tai sitten tukevasti paksuna. Varmistus saadaan vajaa viikon päässä ultrassa. Nyt vaan kaikki sormet ja varpaat ristiin. Selkeitä merkkejä raskaudesta on kuitenkin ollut ja tää koira on ihan saakelin vaikea saada normaalisti lihomaan, että melko odottavaisilla mielin ollaan. 

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Töissä

"Saavumme työpaikalle. Olen onnesta soikeana, rakastan tätä paikkaa. Ihmiset on kivoja ja niiltä saa paaaaaaljon rapsutuksia ja herkkuja. Takahuoneessa mua odottaa luu ja kasa leluja. Mä taidan olla aika onnellinen pentu. Ihmislapset pääsee kuulemma joskus päiväkotiin. En tiedä millasta sielä on, mutta tää paikka on mun päiväkoti ja mä rakastan tätä paikkaa!

Betty tallustaa mun perässä rauhallisesti. Miks se ei oo innoissaan. Eikö se vieläkään tajua mihin me taas tultiin. Me ollaan Bettyn kanssa tänään näköjään kahden. Taino en mä tiedä, kai mä oon enemmän yksin. Betty vaan makaa sen omalla paikallaan ja nakertaa välillä luuta. Enimmäkseen se kai nukkuu. 

Mun paikka on myymälän johtavan oven edessä. Siitä on suora näkymä kassalle. Mä pystyn hyvin tarkkailemaan emäntää ja sen tekemisiä. Sillon kun se katoaa hyllyn taakse mä kuuntelen korvat höröllä, ehkä heilutän  häntää myymälään saapuneelle karvaturrille. 

Välillä emännän työkaverit käy tauoilla ja syömässä takahuoneessa. Mä oon niidenkin mielestä aika hieno pentu ja ne tykkää rapsutella mua. Bettykin vie aika paljon niiden huomiota varsinkin nyt kun sillä on kuulemma ehkä pentuja mahassa. Mut onneks kaksjalkaset muistaa rapsutella muakin paljon. Joskus joku asiakaskin käy ihailemassa mua portin takaa, enkä kyllä ihmettele, oonhan mä nyt aika saakelin hieno suursnautseri!

Äh, emäntä on kokoajan hyllyjen takana. Kai mä voin vähän leikkiä leluilla tai nakertaa luuta. Ei se varmaan sillä välillä karkaa. Vai karkaako, mitä jos karkaa. Hylkää mut tänne portin taakse. Apua mammaaa!!

Ai se tuleekin tuolta. Ai saakeli se ottaa hihnan. Portti aukeaa, ihanaa jee mahtavaa mä pääsen käymään ulkona! Oon jo oppinut tekeen pissat käskystä ja päästään nopeasti palaamaan takas myymälään. Ulkona olikin aika kylmä, pysytään mielummin sisällä. Tehdään emännän kanssa lyhyet tottistreenit ja sen jälkeen se kaivaa mulle pakastimesta märkäruoalla täytetyn lelun. 

Tää on niin saakelin hyvää, en kyllä ihan ymmärrä miten tää möhnä pitäis saada ulos täältä. Kun se on ihan jumissa. Ehkä jos tätä pyörittelee tai puree oikein lujaa. Ei, ei tää onnistu. Pitänee ottaa hyvä makuuasento ja alkaa lipittämään,  nuoleminen on ehdottomasti paras tekniikka. 

Mitä joko tää päivä loppu, mulla on vielä tikkari kesken.. Okeeei no mennään sit, mut ei kyl mennä suorinta reittiä kotiin. Kierretään vähintään tuolta ja sit mennään sitä kautta ja käydään sekin reitti vielä pliiiis? Mä en oo viel yhtää valmis nukkumaa!

-Biitti

tiistai 4. marraskuuta 2014

vetovetoveto

Eilen päästiin vihdoin koeajamaan uudet valjaat. Asuintoveri mukaan palkkamieheksi ja eikun läheiselle kentälle treenaamaan. Ideana ottaa ihan vaan muutama lyhyt suora näkyvällä palkalla. Ekalla kerralla apukäsi hetsasi koiraa ja lelua jopa heitettiin hieman karkuun. Riiseni tajus heti jutun jujun, vähän jouduin ekoilla toistoilla luomaan lisävastusta himmailemalla, mutta vikat toistot meni jo ihan superisti. Lähtöjä joutuu toki treenaamaan, mutta on tällä saakeli nyt jo paremmat lähdöt kun Bettyllä jonka kanssa on kuitenkin juostu jo vuoden verran.

Näissä alkeistreeneissä meillä ei oo alla mitään menopeliä vaan mä juoksen vetovyön kanssa perässä. Mä oon nimittäin kokenut canicrossin parhaaksi aloitukseksi, sillä se on koiralle kevyempää kuin monet muut vetolajit ja itsellä on jalat maassa, niin vähän parempi hallinta kokemattomaan veturiin.


Vauhtia ja vaarallisia tilanteita löytyi, tosin vaarallisuus johtui ihan omasta typeryydestä. Apukädelle vähän epäselvät ohjeet ja meni sitten potkaisemaan palkka palloa, koira tekee nopean käännöksen oikealle ja meikäläinen lentää kaaressa maahan.. Nyt on sit oikee jalka vähän kipeenä, mutta näillä mennään. Kyllä se juoksemista kesti tapaturman jälkeenkin, että ei tässä muuta kun pari päivää lepoa ja lisää treeniä.

Pikkuhijaa sit otetaan mukaan suuntia, jotka alkaa kyllä vetojuttujen ulkopuolella olla ihan hyvin hallinnassa. Piilotetaan palkka ja treenataan eri ympäristöissä. Matkaa me ei pidennetä vielä hetkeen. Saa pentu rauhassa kasvaa. Nyt vaan haetaan sitä intoa tähän touhuun niin voidaan ens vuonna sit ruveta ihan tosissaan harrastamaan.

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Meidän talo tulvii hiekkaa

Aivot selkeesti jääny bloggaustauolle kun en oo muistanu tulla mitään kirjottelemaan. Hups, noh.. Yritän parantaa tapani!


Betty tosiaan lähti viime viikolla kasvattajan luokse miehiin, kun meikäläinen jäi kotiin jänskäämään. Sain onneks ryöstettyä kaverin ulkomaanmatkan takia yhden belgialaisen tänne Biitin ja mun seuraks. Riesasta ja Biitistä on tullut tosi hyvät kaverit. Ensikohtaaminen näillä kahdella oli vähän semmonen ou nou noi varmaan vihaa toisiaan, mutta nyt kun ne on joutuneet toisiaan kattelemaan enempikin niin taitaa ne toisistaan tykätä. Ei ne varmaan muuten samaa petiä suostuis jakamaan. 

Viikonlopun hakutreenejä lukuunottamatta me ei olla tehty yhtikäs mitään. Okei vähän odotustreenejä, niin istuen kuin maatenkin. Mutta ne nyt tulee meillä ihan normi arkielämässä, odotetaan ruokakippoa, odotetaan että ovi aukeaa, odotetaan että päästään puistoon jne..


Me ollaan vaan löhöilty kotona, koirat on juosseet puistossa ja hihnalenkkejäkin on tullut tehtyä. Vähän epäilin että mitä on lenkkeily yhden "JEEJEEIHANAAKATOTUOLLAMENEEORAVA" pennun ja yhden teinin kanssa, mutta hyvin sujuu! Biitti ottaa mallia vanhemmasta ja viisaamasta normikävelyssä ja Riesakin ohittaa oikein kivasti kun kaveriakaan ei paljon vastaantulijat kiinnosta. Kyllä mä silti tykkään ehkä enemmän siitä yksi pieni ja yksi iso asetelmasta, mutta tämmönen väliaikaratkasu on ihan jees.

Tänään sitten vapaapäivän kunniaks aattelin että väsytetään noi elukat nyt sit kunnolla, niin selvitään loppuviikostakin yhtä kivasti. Siispä viestiä kaverille ja porukalla metsään. Menossa mukana olivat siis Biitti, Riesa, Vixi ja Diana. Melko belgivoittoista, mutta hyvin pärjäs riiseni porukassa mukana. Käytiin me samalla reissulla vähän jotain pientä treenaamassakin ja töissä sovittamassa riisenille takkia kun toisesta tuleepi kalju viikon päästä. Vielä ei kuitenkaan tarttunut takkia matkaan.


En muuten varmaan maininnut vielä että hommasin Biitille ihka ensimmäiset vetovaljaat! Ihan näin alkuun siis vaan totutellaan valjaisiin ja pieneen paineen tunteeseen, siihen että mä tulen takana. Kasvatetaan nälkää ihan lyhkäsillä pikku spurteilla ja tehdään hommasta ihan superkiva juttu! Noi valjaat on tuolle pienet varmaan jo kuukaudessa, mutta se riittänee meille siihen että saadaan koiraa vähän sytyteltyä lajille. Sitten jäädään hinkkaamaan suuntia ja pysähtymistä, Mietitään sit ens vuonna uudestaan sitä varsinaista vetämistä.


maanantai 20. lokakuuta 2014

Näkymätön vai näkyvissä?

Elämme vuoden pimeintä aikaa. Eikä tää pimeys välttämättä helpota vielä hetkeen. Huonolla tuurilla talvi tulee vasta esivuoden puolella ja saadaan siihen asti tallata noita pimeitä katuja. Tässä välissä onkin syytä tarkistaa kuinka hyvin sitä onkaan varustauduttu tähän vallitsevaan pimeyteen.


Mä myönnän itse olevani huono heijastimen käyttäjä. Kyllä mulla jokaisessa takissa se yksi pakollinen heijastin roikkuu ja treeniliivistä löytyy heijastinkanttaukset, mutta muuten omalta osalta näkyminen tuolla pimeydessä on lähinnä säälittävää. Sen sijaan koirien heijastautumiseen on herätty, ei tarvinnut käydä kun yksi iltalenkki ilman heijastimia ja kyllä juostiin ja lujaa hankkimaan sitä näkyvyyttä. Eihän noi mustat näy tuolla ulkona ollenkaan enää ilta kuuden jälkeen.

Aina kun on yhtään hämärää saavat koirat päällensä Rukka Flap huomioliivit ja kun mennän astetta pimeämpään syttyy molempien heijastinliiveihin kiinnitetyt orbilocit. Biitillä punainen, Bettyllä kirkas. Kaulassa molemmilla on Rukan Bliss Polar pannat, joissa heijastintikkaukset. Bettyllä lisänä Pro Dogin heijastava reflective talutin. Taluttajan mukavuuden takia Biitti kulkee mustassa nahkahihnassa.


Myös päivällä tykkään että koirilla on edes jotain heijastinta, koska ikinä ei tiedä mitä sattuu ja tapahtuu ja entä jos ei päästäkään takaisin kotiin ennen pimeän tuloa. Peruslenkeillä, aamuisin ja päivisin meillä kuljetaankin Betty tuossa normaalissa rukka-pannassa ja Pro Dogin taluttimessa, Biitti Julius-K9:n hyvin heijastetuissa powervaljaissa. 

Metsään lähtiessä puetaan heijastinliivit päälle myös päivän kirkkaimpaan aikaan ja yhtään tiheämmässä metsässä laitan orbilocin päälle ainakin Biitillä sillä tuota pää viidentenä jalkana kirmaavaa gasellia ei kyllä näe vähääkään tiheämmässä metsässä vaikka olisi kuinka valoisaa. 


Heijastimien ja valojen lisäksi pidän erittäin tärkeänä syksyn varusteena koirien kauloissa roikkuvia puhelinnumeroita. Kun valoa on vähän, pystyy ihminen normaalia heikommin reagoimaan ympäristön ärsykkeisiin, mitkä kuitenkin koirat saattavat havaita. Tästä syystä on tärkeää että koiralla on mukana omistajan yhteystiedot, jos se nelijalkainen ystävä nyt päättääkin rykästä hihnan irti ja juosta pupun perään.

Mites teidän näkyvyys? Onko heijastimia riittävästi, ovatko ne tarpeeksi uusia ja yhä heijastavia? Löytyykö valoja ja mites se hihnan toinen pää, löytyykös itseltä yhtään heijastinta?

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Sitä kutsutaan kai syyslomaksi


Kulunut viikko on mennyt aika pitkälti nukkuessa. Tiistaina palauduttiin Tampereen reissulta ja siitä asti on oikeastaan vaan käyty perus remmilenkeillä ja nukuttu kotona. Keskiviikkona Biitti pääsi kyllä töihin mukaan, mutta muuten ei olla juuri kotitaloa pidemmäs lähdetty. 

Paljon oli suunnitelmia tällekin lomalle, mutta minkäs sille voi kun itse sairastelee ja partanaamakin onnistui jostain hankkimaan itselleen silmätulehduksen.. Omalta sairastelulta ei olla päästy vielä käymään lekurissa, mutta silmää on nyt huuhdeltu suolalioksella ja huomenna käydään lääkärillä katsomassa ettei ole mitään haavaa tms silmässä ja haetaan silmätipat niin saadaan toinen kuntoon. 

"Ai istu, eiku mä seison"
Jotta ei kuitenkaan ihan tylsäksi mene niin on tässä viikossa ollut paljon iloakin. Pikkutirriäinen nimittäin aloitti keskiviikkona juoksunsa ja lähtee ensi viikon perjantaina sulhonsa luo Tampereelle. Nyt vaan kaikki peukut pystyyn että astutus sujuu hyvin ja vuoden vaihteessa syntyy pienen pieniä rokkilapsia.

Jos joku ei vielä tiennyt niin Betty on siis sijoituskoira ja tuleva pentue syntyy ja kasvaa siis kasvattajan luona. Mun tehtävä on nyt vaan pitää huolta Bettyn peruskunnosta ja tarjota sille mahdollisimman stressitön ja onnellinen odotusaika. 

Pentukuumeiset siis huspois täältä blogista. Se tulee olemaan nimittäin tätä sitten aina sinne helmi-maaliskuulle asti jos kaikki menee hyvin.. 

torstai 9. lokakuuta 2014

Hetki on kaunis ja missä sä oot siellä se on

Pentu on kotiutunut todella kivasti. Betty otti uuden tulokkaan vastaan loistavasti. Joku noissa parrakkaissa on mistä Betty tykkää, se nimittäin jopa leikkii Biitin kanssa mitä se ei yleensä isojen koirien kanssa tee. Ei se Mersunkaan kanssa leikkinyt kun ehkä joskus ja jouluna. Biitin kanssa se oikeasti saattaa rällästää menemään kunnolla koirapuistossa ja painikin onnistuu suuresta kokoerosta huolimatta näiltä kavereilta. 
Vajaa viikko on pyörähtänyt tällä kokoonpanolla ja joka päivä mä oon vaan tyytyväisempi ja tyytyväisempi valintaani. Biitti on kyllä just niin mun käteen sopiva elukka. Tuommonen ilonen häslä. Kämppäkaverin hermoja ehkä vähän koetellaan kun pentu käy vähän väliä tuuppaamassa kuonoa koneen näppäimistölle ja kantelee eteisestä milloin Aleksin kenkää, milloin nahkarukkasia. Osaa se kyllä onneks omillakin leluilla leikkiä ja luopuu kyllä kielletyistä esineistä ihan nätisti. 

Ekan viikon aikana ollaan keretty toihuilemaan jo kaikenlaista. Ollaan käyty ihmettelemässä maailman menoa, kuljettu junalla, oltu töissä, riekuttu koirakavereiden kanssa, käyty mätsäreissä ja treenailtu niin jäljen kun tottiksenkin alkeita. Sivulletulo on jo todella hyvällä mallilla, samoin eteentulo. Istu, maahan ja seiso käskyt menee jo pienillä käsimerkeillä. Jäljellä nenätyöskentely on hyvää ja idea alkaa aueta penskalle pikkuhiljaa, tekemistä on vielä kuitenkin paljon varsinkin vireenhallinnan kanssa, toistaiseksi tuppaa olemaan vähän liiankin hauskaa. Toisaalta onhan se kiva että toinen oikeasti tykkää siitä mitä me tehdään! 


Huomenna olis tarkoitus käydä Vantaalla ihmettemässä pilkkuotuksia ja illasta sitten suunnataan Tampereelle lomailemaan. Taino lomailemaan ja lomailemaan.. Lauantaille on ainakin suunniteltu monenmoista treenailua, mutta eiköhän me nukkuakin ehditä. :)

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

"Mä kuulin et se luopu siitä, koska siitä ei tullu kisatykkiä"

Päätin jo etten puutu ihmisten juoruihin tai puheisiin, mutta koska ajattelin pikkuhiljaa palauttaa blogia maan pinnalle selitetään nyt edes jotain täälläkin kun meidän tapausta ruoditaan jo niin lemmikkipalstoilla kuin facebookissakin.. Tehdään kuitenkin selväksi, että mun puolesta puhukoot ken tykkää, ne ketä oikeasti kiinnostaa tulkoot kysymään miten asian todellinen laita on. Kommentointi on tällä hetkellä sallittu ainoastaan blogin lukijoille, mutta jos on asiaa niin sähköpostia voi laitella osoitteeseen: salonentiia(at)hotmail.com

Suurin osa onkin varmaan huomannut tän meidän uusimman kohun aiheen eli lauman lisäyksen nimeltä Biitti. Virallisemmin hän on Gigabit Power Piece ja rodultaan suursnautseri. Ensinnäkin uusi pentu ei tullut millään tavalla korvaamaan Mersua. Dallu lähti koska sen käytös oli arvaamatonta, arki oli periaatteessa oikein toimivaa. Koira totteli ja oli lähes huomaamaton normaalissa arjessa. Yhtäkkiä se saattoi kuitenkin romahtaa täysin esimerkiksi kun vastaan tuli lenkillä toinen koira, lenkin muut kymmenen ohitettavaa koirakkoa eivät aiheuttaneet koirassa mitään reaktiota. Se saattoi myös yhtäkkiä käyttäytyä aggressiivisesti mikä sitten lopulta olikin viimeinen tikki siihen että koira lähti. Nyt myöhemmin ongelmakoirakouluttajalla on selvinnyt että koiran epävarma luonne yhdistettynä sen dominanssiin aikaan saa sen ettei tuota koiraa yksinkertaisesti ole mitään järkeä pitää yhdessä pienempien koirien tai lasten kanssa. Sillä se ikävä kyllä saattaa käyttäytyä arvaamattomasti ja käydä pienemmän päälle. Lisäksi koiran on parempi maalla, missä se saa elää stressittömämpää elämää. Sopii koiran luonteelle paremmin.

Siihen miksi uusi koira tuli näin nopeasti on suurin syy yksinkertaisesti se että sopiva yksilö sattui kohdalle, mutta asiaan vaikuttaa niin moni muukin seikka että ei siitä sen enempää. Ne kysyy ketä oikeasti kiinnostaa.

Blogi tosiaan koittaa tästä nyt pikkuhiljaa partanaaman myötä heräillä henkiin. Hetki menee että saan ulkoasun muokattua ja sopivan bloggausrytmin taas päälle, mutta täällä mä taas oon. Halusitte tai ette! ;)

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Lopun alku vai alun loppu?

Mä lupasin ryhdistäytyä. Mä lupasin tehdä sitä ja tätä ja tota. Mutta nyt mun on vaan pakko todeta että blogi saa jäädä toistaseksi. Kiitän kaikkia mukana olleita, uusia ja vanhoja lukijoita. Jopa teitä kusipää-anonyymejä. KIITOS. 

Liikaa muutosta, liikaa surua. Mä lähden nyt Bettyn kanssa lenkille. Mietin asiaa ja palaan blogin ääreen kun sen aika on. Oli se sitten viikon päästä tai ensivuonna. Mä palaan kyllä, mutten osaa sanoa milloin. Mä rakastan bloggaamista ja tätä kaikkea paskaa mitä tää sisältää, mutta nyt oon vaan tultu siihen pisteeseen että mäkään en pysty tähän. Mäkään en ole yli-ihminen. Seuraavan biisin myötä sanon teille kaikille tasapuolisesti hei hei. 

tiistai 16. syyskuuta 2014

Hei hei


Olen tahallani ollut pitkään kirjoittamatta Mersusta. Odottanut että tilanne ratkeaa kunnolla ja antanut ihmisten rauhoittua. Asian otin täällä kuitenkin esille ja jotta kaikki eivät jää aivan monttu auki että minne se pilkkuotus nyt katosi niin ehkä on aika selittää miten meidän tilanne loppujen lopuksi päättyi. 

Viime kuussa sain todella reilun tarjouksen ongelmakoirakouluttaja Kristian Heliniltä. Hän lupautui ottamaan koiran luokseen ja kuntouttamaan sen uuteen kotiin. Pienen epäröinnin jälkeen päädyinkin ottamaan tarjouksen vastaan ja tästä päivästä lähtien mä en ole enää Mersun omistaja. 

Mä luovutin Mersun omistajuuden Kristianille ja toivon mukaan jonkin ajan kuluttua Mersu pääsee nauttimaan loppuelämästään maaseudun rauhassa ainoana koirana tai samankokoisen/isomman koiran kaverina. Yhteiselo kääpiöpinsereiden kanssa olisi ollut aivan liian hankalaa ja työlästä meille kaikelle. On oikein kaikkia kohtaan että Mersu on nyt muualla.


Mun on nyt jo ihan älyttömän ikävä tuota koiraa, mutta mä tiedän että se on hyvissä käsissä. Tuo edelleen maailman paras pilkkuotus opetti mulle paljon elämästä ja mä olen kasvattajalle erittäin kiitollinen että hän käsiini uskoi tuon upean luontokappaleen. Kulunut vuosi tämän koiran kanssa on ollut aivan mahtava, enkä vaihtaisi siitä pois hetkeäkään. Asiat olisivat voineet päättyä onnellisemmin minun osaltani, mutta ainakin asiat ovat onnellisesti koiran osalta. 

Toivon Mersulle pitkää ikää ja onnea tulevaisuuteen. Toivonmukaan kuulen koirasta jatkossakin, mutta toistaiseksi on aika sanoa hyvästit. Hyvää matkaa Mersu! ♥

maanantai 15. syyskuuta 2014

Todistetusti idiootti

Mun kanssa enemmän aikaa viettävät ihmiset kuulevat mun usein haukkuvan mun koiria. Milloin ne on rumia, milloin idiootteja. Varsinkin kääpiöpinseriä rotuna mä tunnun "mustamaalaavan" hyvinkin usein. Ulkopuolisen suuhun ehkä kuulostaa etten arvosta mun koiria. Että ne olis mulle yhdentekevää paskaa. Mutta ei ne ole. Ne on ihan helkkarin hienoja idiootteja.

Todistusta Bettyn idiotismista käytiin hakemassa eilen Tuusulassa Valkoinenpaimenkoira ry:n luonnetestissä. Tuomareina toimivat kääpiöpinseriyhdistyksen luonnetestistä tuttu Jorma Lankinen ja mulle täysin tuntematon Maarit Salla. 


Leikki Testi alkoi mukavasti. Kääpiö leikki Maaritin kanssa jahtausleikkiä kepillä oikein innoissaan. Ei kuitenkaan purrut kiinni. Leikin itse koiran kanssa hetken kepillä jonka jälkeen leikki tuomarinkin kanssa kunnolla. Puri hyvin kiinni ja jatkoi leikkiä itsekseen iloisena tuomarin irroitettua otteen. Ei kuitenkaan enää syttynyt kun tuomari vaihtoi naruleluun. Oon kuitenkin todella iloinen että pinseri leikki, olin meinaan aika varma että se vaan heiluttelee keskisormea että leiki keskenäs. Mun kanssa se nyt leikkii aina mutta harvemmin vieraiden kanssa. Sitä ei vaan kiinnosta. 

Kelkka meni rehellisesti sanottuna ihan penkin alle. Reagoi kelkkaan voimakkaalla vahtihaukulla mutta pysytteli mun takana ja otti musta vähän tukea. Tätä jatkui niin kauan että kelkka pysähtyi mun viereen. Käännyin tuomarin käskystä kelkkaa päin, mutta koira pysyi noin metrin mun takana ja haukkui satunnaisesti. Kierrettiin kelkka, kyykistyin sen viereen, juttelin kelkalle, laitettiin kelkka maantasoon ja irroitettiin siltä pipo, mutta Betty ei suostunut edes haistamaan kelkkaa. Kyllä siitä huomasi että pieni kiinnostus kelkkaan oli, mutta luottamus oli menetetty. "Mähän en tuu lähellekään tota paskiaista."

Kun lähdimme kävelemään kelkalta pois sen tulosuuntaan ja takaisin tirriäisen häntä nousi salamana ylös ja alkoi heilua. "Jes mä voitin sen." Ei enää palattu kelkan luo, ei se olisi siihen ottanut kontaktia kuitenkaan. Kelkka oli fine kun sen annettiin olla. Ei se jäänyt koiralle päälle mitenkään, mutta siihen ei vaan yksinkertaisesti haluttu koskea. 


Uhka meni odotetusti. Seisoi alussa muutaman sekunnin mun edessä pörheänä, mutta kun uhka läheni siirtyi mun taakse jossa haukahti kerran. Lähinnä se tuijotti mua ja oli sillee "Hei mamma hoida sää tää jooko?" Meni kuitenkin ihan reippaana tuomarin matkaan ja tuli kutsuttaessa luokse nätisti häntä heiluen.

Haamuun reagoi säikähtämällä tottakai. Käännettiin haamulle selkä niin kaikki oli taas hyvin ja häntä heilui. Haamun ohi kulkiessa kuitenkin muisti sen vahvasti ja löi stopin päälle. Tuli kuitenkin ohjaajan pyynnöstä ohi, joskin tottakai mahdollisimman kaukaa. Kun haamu jäi taakse oli se taas unohdettu täysin. 

Tynnyrillä sama reaktio kun haamulla. Mutta tynnyrin luo palattiin ihan mielellään häntä heiluen mun perässä. Sitä haistettiin ja oltiin ihan kun mitään ei olisi ikinä tapahtunut. 

Pimeässä huoneessa käyttäytyi odotetusti. Tuli häntä hieman alhaalla huoneeseen, jossa eteni rauhallisesti mutta varmasti eteenpäin. Ei kuitenkaan tajunnut käyttää nenäänsä vaan pyöri jonkin aikaa mun edessä ennen kuin äkkäsi että helkkari toi emäntähän istuu tossa portailla ja vitsit oli iloinen pinseri. "Mä löysin sen!"


Seinällä olisin toivonut että Jorma olisi tehnyt uhan, sillä Betty ei oikein ottanut naistuomaria tosissaan. Katseli sitä häntä heiluen pitkään. Vasta kun tuomari oli melkein iholla haukahti kaksi kertaa ja väisti sivulle. Tuomari heitti raipan pois niin Betty otti tuomarin vastaan oikein iloisesti.

Laukaukset meni just niinkuin odotin. Korvat ja häntä nous pystyyn ekan laukauksen kohdalla. Toinen oli vaan semmonen aha se tuli uudestaan. Betty todellakin on laukausvarma koira. 

Pisteitä tuli seuraavanlaisesti:

Toimintakyky -1 Pieni
Terävyys +1 Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +1 Pieni
Taitelutahto -1 Pieni
Hermorakenne +1 Hieman rauhaton
Temperamentti +3 Vilkas
Kovuus -2 Pehmeä
Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus +++ Laukausvarma

Loppupisteet +86

Pisteet oli päivän käytöksen mukaiset. Kyllä tuolta mun mielestä löytyy enemmänkin taistelutahtoa, puolustushalua ja toimintakykyä vaikkei niitä testissä näyttänytkään. Tyytyväinen olen joka tapauksessa. Ainoa mikä vähän harmittaa on ettei Hermorakenteesta tullut +2 Tasapainoista, vaikka tuomari vielä erikseen kehui että hyvät hermot ovat tämän koiran vahvuus.

Olisin myös ehkä olettanut että olisi kovuudesta saanut hieman pehmeä +1, mutta toisaalta ymmärrän että sai tuon -2, kun kelkkaa ei saatu loppuun ollenkaan. Ja toisaalta tuomarikin sanoi että arjessa pehmeys ei ehkä näy niin selkeästi, sillä koiran hyvä hermorakenne peittää tuota pehmeyttä paljon. 

Ja onhan noi kääpiöpinseri nartulle oikeasti hyvät pisteet. Ja kun katsoo Ranen luonnetta niin ai vitsit että odotan tulevaa pentuetta paljon. Tää pari täydentää toisiaan luonteen puolesta ihan täydellisesti. Melkein tekis mieli jättää yks pentu kotiin kasvamaan... 

lauantai 6. syyskuuta 2014

Tottelee ne pienemmätkin!

" Enkä mä tiedä minne tieni vie,
mutta kanssasi voin mennä mihin vaan.
Oi rakkaani nyt ja tässä,
niin kovin kovin pienessä hetkessä,
on koko maailma ja ikuisuus. "


Heti alkuun pahoittelut ylitsepääsemättömän pitkästä postaustauosta ja ennen kaikkea siitä että olen pitänyt teitä monia ärsyttävässä tietämättömyyden tilassa Mersun suhteen. Tilanne vaan on vaatinut itseltä aikaa käsitellä tilanne perinpohjaisesti. Asiat ovat nyt kaikeksi onneksi ratkenneet varsin positiivisella tavalla. Kirjoittelen Mersun tilanteesta kuitenkin lisää vasta hieman myöhemmin, nyt katseet blogin pienempään sankariin, Bettyyn!

Tirriäinen oli nimittäin elämänsä ensimmäisissä tokokokeissa perjantaina. Nopeammat ovat facebookista meidän tuloksen jo bongannetkiin joten voinen heti mainita että kotiin tuomisina ALO3 135 pisteellä. Ei ehkä kuulosta kummoiselta, mutta meille tää on ihan lottovoitto! 

Lähtökohdat kokeeseen oli ihan surkeat, ilmoitin sen tuonne sellaisena ihmeen aivopieruna että pakko saada koiranettiin jotain harrastustodistusta meidän touhuilusta. Heh.. Niinhän se pitääkin mennä eikös? Aikaa piti olla ihan hyvin treenailla, mutta viimeisen kuukauden aikana tehdyt treenit on laskettavissa vähintään molempien käsien sormilla. Ja tähän lasken myös ne muutamat 10 minuutin paniikkitreenit. Eli treeniä oli alla ihan säälittävä määrä.

Kaiken lisäksi koe oli suhteellisen pitkällä nurmikentällä, joka siis on Bettylle se kaikista huonoin mahdollinen alusta tehdä hommia. (seliseli) Jokatapauksessa kokeesta selvittiin ja jopa yli odotusten. 100 pistettä oli tavoitteena joten tyytyväinen olen. Enemmänkin kuin tyytyväinen. Koira teki parhaansa ja itsekin uskalsin koiraan luottaa ja taisin kävellä edes suurinpiirtein oikeeseen suuntaan joka liikkeessä. 


Luoksepäästävyys 10 - Ei olisi oikeastaan paremmin voinut mennäkään. Koira pysyi kiltisti perustasennossa ja antoi tuomarin käydä moikkaamassa ilman mitään. Nousi kylläkin heti kun tuomari kääntyi pois, mutta treeniä niin eiköhän tästä päästä eroon.
Paikalla makaaminen 5 - Meni ensimmäisellä käskyllä maahan ja jäi hyvin skarppina odottamaan. Nousi kuitenkin istumaan n.15 sekunnin kohdalla. Karjasin maahan. Tuomarilta tuli kommentti että ei kaukokäskyjä, joten pysyin loppu paikkiksen hiljaa vaikka nousikin vielä kerran uudestaankin istumaan. Palasi kuitenkin ihan itekseen maahan parissa sekunnissa. Nousi perusasentoon nopeasti käskystä. Tuomarilta tuli paikkiksen jälkeen kommentti että hyvä kun karjasit uuden käskyn (kiellettyä, mutta tulevia kokeita ajatellen paras mahdollinen vaihtoehto tämän koiran kohdalla)
Seuraaminen kytkettynä 7 - Oli omaan makuun ihan kamalaa. Koira lähti liikkeelle kuin olis jäljelle menossa, kuono maassa. Ekassa perusasennossa meni hämilleen > hypähti mun taakse seisomaan. Juoksussa hyppelehti melko kaukana mutta seurasi kuitenkin. Loppu pätkässä seuruu oli lähinnä ruohonleikkurina toimimista, melkoinen monitoimipinseri kun kykeni kuitenkin siinä ruohon syömisen ohella seuraamaan ihan hyvässä kohtaa. Loput perusasennot ja täyskäännös onnistuneita.
Seuraaminen taluttimetta 8½ - Paaaaaaljon parempi kuin aiempi seuruu, mutta ei edelleenkään parasta Bettyä. Innokasta, mutta piti melko suuren välimatkan muhun sivusuunnassa. Myös perusasennot väljiä.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0 - Luulin kokeessa että jäi seisomaan mutta videolta (joka on niin huono laatuinen ettette sitä saa) selvisi että etuosa meni kyllä maahan, mutta takaosa ei. Ja nousi tästä kyllä melko nopeasti seisomaan ja jäi syömään ruohoa. Seuruu oli kuitenkin jo normaalia Betty tasoa tässä vaiheessa ja perusasennot kauniita. 
Luoksetulo 8 - Aiheutti kuulemma yleisössä wow-efectin kun pinseri pinkoi suoraan käskyn kuultuaan hurjaa vauhtia sivulle. Harmillisesti kuitenkin alun perusasento kesti ehkä sekunnin ja loppuajan käskyyn asti hengaili seisoaltaan, josta pistevähennykset.
Seisominen seuraamisen yhteydessä 8 - Seuraaminen erinomaista, pysähtyi täpäkästi heti käskystä. Pistevähennys kaksoiskäskystä. Koira oli kenraali harkoissa unohtanut koko liikkeen, joten varmistin käsimerkillä. 
Estehyppy 8 - Täydellinen, ei valittamista. Tosin tästäkin täytyy se käsimerkki saada pois. En uskaltanut ilmankaan tehdä kun hurjat 2 kertaa tokohyppyä ehditty treenaamaan..
Kokonaisvaikutus 10 - Tuomari tykkäsi Bettyn innokkuudesta ja meidän yhteistyöstä. Hiottavaa on vähän kaikessa mutta mä kuulemma toimin koiran kanssa hyvin yksiin. Ja tuomarikin huomasi että pohja oli koiralle erityisen haastava. Mekun ei olla nurmella tehty tän koiran kanssa yhtään jos ei yhtä 10 minuutin takapiha-tokoa äidin luona lasketa.  

Tuomarina oli siis Juha Kurtti, jolle aivan varmasti mennään uudestaankin sitten joskus seuraavana vuonna. Nythän meille tulee pidempi tauko harrastelusta. Ensi viikolla luonnetesti ja sen jälkeen sitten odotellaankin juoksuja alkavaksi. Blogi tulee uudistumaan ulkoasun ja nimen osalta pikkuhiljaa tässä syksyn aikana. Tällaisia pidempiä postaustaukojakin saattaa valitettavasti tulla, mutta lupaan parantaa tapani viimeistään sitten kun pentujutut ovat ajankohtaisia.

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Koska on aika päästää irti?

Mun psyyke ei kestä kirjoittaa asiasta kunnolla ehkä ihan heti, mutta koska tiedän että monia kiinnostaa miten meillä meni tänään lääkärillä Mersun kanssa, niin kerrotaan asiat tiivistetysti.

Parin tunnin "nopea" lekurireissu venyikin päälle kuusi tuntiseksi hysteriaksi. Koiralta otettiin siis verikokeet ja magneettikuvat, jota ennen lekuri tottakai kopeloi ja tutki koiraa normaaliin tapaan. Verikokeissa kaikki ok. Magneettikuvat myös normaalit. 

Hyvät tulokset, eivät tällä kertaa kuitenkaan olleet järin hyviä.. Nyt hyvin vahvana epäilynä diagnoosiksi on käytöshäiriö. Yksinkertaisesti koiran keho ei toimi aivojen antamien ohjeiden mukaan kaikissa tilanteissa. Käytännössä koiran reaktioita on siis mahdotonta ennustaa etukäteen. Tämän vuoksi Mersua ei voi siis pitää lainkaan muiden koirien seurassa ilman tarkkaa valvontaa.

Saatiin lähete Helsingin Yliopistollisen eläinsairaalan käytösklinikalle. Ehdottomasti koira tulisi siis tarvitsemaan lääkityksen ja jonkinlaista "käytösterapiaa". On kuitenkin suhteellisen pieni todennäköisyys siihen että arki koiran kanssa saataisiin "normaaliksi". Jonkin verran apua käytösklinikasta voisi siis olla, mutta poistaisiko se koko ongelmaa? Ja kun koiralla on ongelmia myös etuosan kanssa. Olisiko sen elämä ikinä elämisen arvoista?

Valitettavasti koirat eivät osaa kertoa meille koska on niiden aika mennä. Mersu on täällä vielä toistaiseksi. Haluan konsultoida asiasta ihmisiä käytösklinikan takana ennen isompia päätöksiä. Fakta on kuitenkin että varsinkin kun koirillani on näin suuri kokoero, vaatisi Mersun "kuntouttaminen" minulta ehkä enemmän kuin voin sille ikinä antaa...


keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

He said to lose my life or lose my love. That's the nightmare I've been running from

Mersun tilanteesta on tullut kyselyitä ja valitettavasti mulla ei ole antaa hyviä uutisia. Osteopaatille oli tosiaan tarkoitus mennä, mutta se lykkääntyi juoksujen takia. Noh sainpahan aikaa tarkkailla koiraa ja seurailla oireiluja. 

Etuosan tilanne on sama mikä ennenkin, mutta mikä huolestuttavaa tämä jo alkukesälla alkanut "pään hajoaminen" on nyt mennyt ihan uusiin sfääreihin.. Jonka vuoksi suuntana on 6.8 eläinlääkäriasema Aisti ja neurologian erikoislääkäri. Magneettikuviin siis mennään, ykkösepäilynä valitettavasti aivokasvain.


Pennusta asti Mersun luonne on ollut melko omituinen jos näin voi sanoa. Perusluonteeltaan kuvaisin pilkullista hieman pehmeäksi. Hermorakenne voisi olla vähän parempi. On kuitenkin päiviä kun Mersu ilmentää suurtakin dominanssia ja tietyissä tilanteissa näen sen ennemmin kovana kuin pehmeänä koirana. Ja tottakai jotta ei liian helpolla päästäisi niin tuolla on myös päiviä kun se käyttäytyy todella arasti. Yksinkertaisesti selitettynä koira on hyvin "arvaamaton", ikinä ei voi tietää miten se reagoi mihinkin. 

Nyt viime viikkojen aikana koiran käytöksessä on kuitenkin tapahtunut huolestuttavia muutoksia. Se on välillä todella levoton ja dallumaiseen tapaan se saa sellaisia "ilopierukohtauksia", jotka eivät kuitenkaan tavalliseen tapaan lopu vaan kela jää ikään kuin jumiin ja koira saattaa itsekseen hykerrellä ja pyöriä "iloisena" helposti 5-10 minuuttiakin ilman mitään syytä tai että kukaan edes huomioi koiraa mitenkään. Lisäksi se saattaa yhtäkkiä vaan jumittaa paikalleen ja tuijottaa tyhjyyteen. Joskus se heiluttaa tyhjyydelle häntää, toisinaan taas haukkuu.. Se myös välillä alkaa pakkomielteisesti vahtimaan esimerkiksi vesikuppia tai lelua, murisee vaikka kukaan ei olisi lähelläkään.

Huolestuttavimpana kuitenkin eilen tapahtunut ilmeisesti kipukohtaus. Mersu ja hoitokoira Bea makasivat metrin etäisyydellä toisistaan kaikessa rauhassa, kun yhtäkkiä Mersu räjähti ja kävi suoraan Bean päälle. Onneksi satuin itse olemaan ihan vieressä ja sain napattua koirat heti irti toisistaan, ennenkuin kummallekaan sattui mitään. Tapauksen jälkeen Mersu oli vähintään yhtä hämillään tapahtuneesta kuin minäkin.

kuvat kesäkuulta
Toivotaan ettei vastaavaa enää pääse tapahtumaan. Varmuuden vuoksi Betty jatkaa kuitenkin hoitopaikassa oloa, Bea lähti takaisin kotiinsa ja Roipe ja Mersu pidetään pääosin erillään. Tarkan valvonnan alla saavat olla välillä samassa tilassa. Tässä tosin ei suurta muutosta entiseen, sillä eipä pikkumies Mersun kanssa muutenkaan saisi olla valvomatta nyt kun tuolla on juoksut.

Nyt siis jänskäillään. Pidetään sormet ristissä ja toivotaan parasta. Ei tässä muu auta. Helkkarin huolissani mä olen tuosta eläimestä. Se ei ole yhtään oma itsensä. Juoksut toki vaikuttaa jonkin verran, mutta ei puoliakaan oireiluista sen piikkiin voi laittaa varsinkaan kun nyt kun nekin on jo selkeästi loppumassa..

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Mitä kuuluu Lunalle?

En edes muista koska olisin viimeksi Lunasta blogin puolelle kirjotellut, mutta mun koirahan tuo on siinä missä Betty ja Mersukin, joten ehkä ihan hyvä päivitellä partanaamankin kuulumisia. Jos joku ei tiedä niin Luna on siis meikäläisen ihka ensimmäinen oma koira ja asustelee tällä hetkellä äitini luona Tampereella. 


Luna on nyt asunut äidin luona reilu puolitoista vuotta, saanut lisää ikää ja kokemuksia. Päätehtävänä sohvanlämmittäminen ja kainalokoirailu. Ei kuitenkaan sovi unohtaa personal trainerin hommia, varsinkaan kun koutsattavana on äidin lisäksi myös yksi veteraani-ikäinen vehnäterrieri vanhus. Pikku partanaama pitää täkäläiset liikkeessä ja varmistaa että kaikilla on kivaa.

Kun Luna tuli meille, siitä odotettiin temperamenttistä harrastushaukkua. Sellaista ei saatu, mutta nyt myöhemmin asiaa ajateltuani olen oikeastaan enemmän kuin tyytyväinen että sain juuri tällaisen koiran. En sitä täpäkkää snautseria mitä odotin. Luna on nimittäin yksi rauhallisimmista koirista jonka tiedän. Se tykkää kyllä erilaisten temppujen opettelusta ja yhdessä touhuilusta, mutta on tyytyväisimmillään kun sen kanssa lenkkeillään säännöllisesti, mutta muuten se saa loikoilla sylissä rapsuteltavana.


Muihin koiriimme verrattuna Luna on vähän semmonen slow motion -koira. Se tekee asiat omaa tahtiaan, yleensä erittäin rauhallisesti. Ehkä veteraaniseurassa vietetty aika on tehnyt tehtävänsä, en tiedä, mutta ei Luna näin rauhallinen aina ole ollut.

Jatkossa Luna saa ennen kaikkea nauttia kotikoirana oleskelusta, mutta on senkin pään menoksi jotain keksitty. Aina Tampere vierailuillani tehdään vähän tokoa ja mikäli tilanne vaan joskus sallii niin aloitamme partanaaman kanssa kaverikoirailun. Ja nyt kun neidin turkki on saatu kuntoon olisi tarkoitus käydä muutamissa näyttelyissäkin.


Lunan toiset näyttelyt korkattiinkin tänään Mäntsälässä, kuten tarkkasilmäisimmät jo huomasivatkin. Partanaama korkkasi avoimen luokan tuloksella EH1. Eli paremmin meni kun odotettiin. Mutta onhan se nyt aika nätti, vai mitä? 

Hyvän kokoinen. Erittäin hyvä tyyppi. Matalajalkainen. Kevyt. Kevyt kuono-osa. Hyvät silmät. Hyvä ylälinja ja hännän kiinnitys. Tasapainoisesti kulmautunut. Erittäin hyvä karkea karva rungossa. Hyvä väritys. Liikkuu hyvin.
Olavi Tuovinen




sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Kääpiöpinseri siellä, toinen tuolla

Lauantaina vietettiin rentoa päivää kääkkäporukalla Järvenpään vanhankylänniemessä Open Shown merkeissä. Taino kääkkäporukalla plus Bea. Kaverin lappari tuli nimittäin hoitoon ainakin toistaiseksi. Mulla kun sattu olemaan hyvä tilanne toinen tänne ottaa kun Mersu meni vaihdossa kaverille juoksujen takia. 

Mutta kääpiöihin! Mukana oli siis meiltä Roipe ja Betty. Alkuun vähän pentutreffailua sisarusten kanssa, jonka jälkeen R pääsi riiviöluokkaan leikkimään showeläintä. Kahdeksan pikkumiehen joukosta Rojelio "sijoittui" viidenneksi. Onnittelut kakkoseksi sijoittuneelle velipojalle Sisulle ja hienosti meidän eteen neljännelle sijalle kiilanneelle velipoika Pontiacille! 


Kaunista päätä ja ilmettä häiritsee korvien asento, joka on turhan V. Hieman suora etuosa. Kuiva kaula, joka on hieman pysty. Hyvä reisi. Hyvä hännänkiinnitys. Liikkuu edestä etujalkoja nostaen, muuten melko hyvin. Hyvä luonne. Hyvä häntä.
Reijo Latvala

Erittäin tyytyväinen oon pikkumieheen. Välissä meinas keskittyminen vähän loppua, mutta muuten esiinty oikein mallikkaasti. Ravi ei kyllä ollut parasta mahdollista, vaan etujalat lenteli vähän turhankin ylös, mutta treeniä treeniä. Luonnostaan tuolla kun on oikein nätti liike. Korvakommenttia naurettiin, pikkumies kun on saanut kehuja korvistaan, mutta ilmeisesti pöydällä seisominen oli tyyyyyyylsäää ja korvat valahti siinä sitten alas. Paras pikkumies se on jokatapauksessa sano tuomarit mitä vaan ♥

Myös Betty pääsi pitkästä aikaa kehäilemään. Tällä kertaa kuitenkin kasvattajan kanssa. Likka oli oikeen päheenä ja nätti oli arvostelukin. Joku klikki pöydässä vielä on, Betty  ei vaan tykkää. Mutta treeniä treeniä, kyllä me se pöytävarmuus vielä takasin saadaan. 


2 v. Siro narttumainen kokonaisuus. Oikea pään profiili. Riittävä pituus. Kuono saisi olla täyteläisempi silmien alta. Hyvö kaula sekä ylälinja. Riittävä rungon syvyys. Eturinta saa täyttyä. Pysty olkavarsi ja niukat kulmaukset edessä. Riittävästi takana. Liikkuu yhdensuuntaisesti hieman korkealla etuaskeleella. Hyvä black and tan väritys. Seistessä kauniit raamit. Esiintyy ja esitetään hyvin.
Teija Salmi-Aalto


Mukana menossa oli siis myös molempien koirien kasvattajat ja heidän koiriaan. Oli kiva nähdä varsinkin Ranea taas pitkästä aikaa. Vitsit että on jätkästä kasvanut upea mies! Puhe siis Bettyn tulevasta sulhosta. Mä niin odotan tota yhdistelmää. Varsinkin luonteet on molemmilla just niinkun pitää. Myös porukan nuorin rockaholisti oli menossa mukana, Bettyn siskopuoli Rockaholic Axelina Rose aka Siiri. Innolla odotan tämänkin typykän kasvua.


Nyt siis vaan metsästämään kaikki mahdolliset mätsärit ja treenimään molempien kääpiöiden kanssa. Ja Bettyn kanssa paaaaljon tokoa, asetin nimittäin meille tavotteeks että vähintään yksissä toko-kokeissä pitää käydä ennen pentuja. Alkaa nimittäin toko sujua aika kivaisasti tänkin kanssa. Vai mitä ootte mieltä?

 

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Anna mulle koko maailma niin mä teen

Inspiroituneena Jennyn palkkauspostauksesta päätin itsekin kirjoittaa pitkästä aikaa hieman asiatekstiä. Taino asiaa ja asiaa, jotain omia pohdiskeluja palkkauksesta. 

Useimmat ihmiset ajattelevat palkkaukset olevan niinkin yksiselitteistä kuin nami ja lelut, mutta se ei ole. Palkkaus käsittää sisäänsä koko maailman, kaikki hajut, vietit, sosiaalisuuden. On täysin koira- ja tilannekohtausta miten koiraa kannattaa milloinkin palkata. Täytyy tuntea koira ja ajatella asiaa koiran näkökulmasta, jotta palkkauksessa onnistuttaisiin.

Mitkä asiat koiraa motivoivat, mistä se pitää, mitä se tekee kun saa itse vapauden päättää, mikä on sinun koirallesi maailman hienoin juttu ikinä?


Käytän esimerkkinä tuota pienempää idioottiani. Betty on onnellisimmillaan kun saa juosta pää viidentenä jalkana, syödä hyvää ruokaa, jahdata myyriä ja yksinkertaisesti tuntea olevansa paras.

Kun aloitin Bettyn kanssa agilityn keväällä 2013 meillä oli ongelmana, että Betty juoksi päättömästi ympäri hallia eikä malttanut keskittyä. Sen sijaan että olisimme masentuneet, käänsimme tilanteen voitoksemme. Koira rakasti juoksemista, ei sitä kiinnostanut tippaakaan ohjaajan namit tai lelut. Niinpä aloimme tehdä lyhyitä harjoituksia, koiraa pidettiin kiinni lähdössä ja käytännössä koiralta estettiin mahdollisuus juosta ympäriinsä. Heti kun koira teki töitä mulle se sai vapautus käskyn. Pikkuhiljaa harjoituksia voitiin pidentää, sillä koira tiesi, että joka kerta kun se tekisi mun kanssa töitä, se saisi tehdä sitä mitä se eniten rakastaa, juosta. 

Ajan kuluessa koira oppi että se saa juosta siellä radallakin, jolloin koko hommasta itsessään tuli koiralle todella motivoivaa. Ja koska tilanne muuttui täytyi muuttaa palkkaakin. Nykyään agilityradalla palkkaan koiraa vaihdellen iloisella putkirallattelulla, nami-, lelu- tai sosiaalipalkalla. Riippuen tilanteesta ja tehtävästä harjoituksesta. 


Nyt kun treenaamme Bettyn kanssa myös tokojuttuja täytyy palkkausta miettiä jälleen kerran ihan eritavalla. Ruokapalkka toimii, mutta jotta vire pysyisi parhaimpana mahdollisena haluan käyttää palkkaamiseen muutakin. Kääpiön synnynnäinen vietti jahdata on loistava apu palkkauksessa. Saataan kesken seuruun vaan pyrähtää juoksuun ja aivan taatusti perässä hyppii yksi onnesta soikea kääpiöpinseri. Tai vaihtoehtoisesti heitän maatapitkin lelun tai namin, jonka perään koira saa rynnätä.

Mainitsin ylenpänä myös koiran halun olla paras. Itsevarmuus on yksi erittäin hyvä asia huomioida palkkauksessa. Käytän tätä itseasiassa molempien kanssa jopa huomaamattani todella paljon. Käytännössä siis teen koirien kanssa jotain sellaista temppua tai liikettä jonka koira osaa vaikka silmät kiinni päällään seisoen. Jotain niin pommin varmaa, että se tulee jo alitajunnasta. Kun teemme koiran kanssa jotain sille todella helppoa, sen itsevarmuus kasvaa. Se saa luottoa itseensä ja usein silminähden rentoutuu ja sen viretila nousee. Se palkkaa itse itseään.

Toivonkin että jokainen teistä nyt miettii asiaa, omia koiriaan. Miten minä voin antaa koiralleni palkaksi koko maailman? Miten onnistua palkkauksessa vieläkin paremmin ja saada täten vieläkin parempia tuloksia. Oli kyse sitten hihnassa nätisti kulkemisesta, agilitystä, vedosta, tokosta.. mistä tahansa. 


Toisen koira palkkaantuu asioiden kantamisesta ja noutamisesta, toiselle ykköspalkka on toiset koirat ja niiden kanssa leikkiminen. Kolmas on onnesta soikea jo omistajan huomiosta ja rapsutuksista. Neljäs rakastaa vettä yli kaiken ja viides rakastaa käyttää nenäänsä. Sinun pitää vain keksiä mikä on sinun koirallesi se the juttu, valjastaa se käyttöösi ja palkata koirasi sen ansaitsemalla tavalla.

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Koska kipeys, väsymys ja kuolema

Kirjuri on kipeenä, koirat makaa kerällä kainalossa ja koko paikka on täynnä punaisia veritahroja.. ah nartut. Mersu alotti toiset juoksunsa ja tietenkään sen vanhat pöksyt ei enää mahdu sille.. Ei kai se auta muuta kun ottaa pää kainaloon ja raahautua mustiin ja mirriin ostamaan uudet. 


Koska mä en omin avuin pääse lähikiskaa pidemmälle, mulla onneks on ystäviä jotka on pitänyt huolen siitä että koirat on saanut jotain tekemistä. Ikävä kyllä Mersun raviliikunta on jäänyt vähän vähemmälle, mutta minkäs teet.. Nyt saa kelvata koirakavereiden kanssa painimiset ja uiminen, siitä ei sentään oo vielä seurannut mitään ongelmia.


Nyt tää ja huominen saadaan ollakin tyttöjen kanssa ihan kahestaan. Huomenna tulee pikkumies takas jalkoihin pyörimään. Toivottavasti oon ite siihen mennessä vähän paremmassa kunnossa. Pitäis siitäkin ottaa uutta rakennekuvaa ja treenailla kehäkäyttäytymistä. Ärrälle tuli nimittäin viime viikolla 5kk mittariin ja viikonloppuna mennään leikkimään truu näyttelypuudelia kääpiöpinsereiden open showhun.


Nyt kuitenkin buranaa naamariin, vaatetta päälle ja ulos. Ei valittaminen kuitenkaan auta yhtään mitään. Niin ja kommenttia saa heittää kuvista että oliko ne nyt ihan täyttä kuraa. Varmaan ensimmäistä kertaa oli nimittäin mun ottamia kuvia kaikki tässä julkaisussa.