Huh hellettä!

Vaikka mun koirista, tai no lähinnä niiden turkista, vois päätellä että mä oon kesäihmisiä niin väärässä olette. Nää helteet ei vaan oo mua varten. Ohjaaja on väsynyt, koirat on väsyneitä... Ei ollenkaan mun juttu. Mutta koska kaikessa on aina jotain hyvää niin vesipelastuskausi on täällä!

Oon oikeastaan hylännyt Mersun kanssa vepehaaveet, kun ei tuo tykkää siitä hommasta muuta kuin tuttujen ihmisten kanssa. Omaks iloks on kuitenkin ihan älyttömän hauskaa opettaa tuolle erilaisten esineiden ja asioiden vedestä noutoa. Ja pikkuhiljaa opetellaan myös veteen hyppäämistä eripaikoista (laituri, vene..). Ja jos ohjaaja saa itseään niskasta kiinni niin aletaan ensin kuivalla maalla treenaamaan myös esineiden vientiä pikkuhiljaa. Sais sitten sitäkin otettua vedessä joskus.

Eli se mitä me sitten ollaan tehty niin uitu, uitu ja uitu vielä paljon lisää! Pilkkueläin tykkää, varsinkin vedestä noutaminen on ihan pop! Välillä kiusataan rannalla roikkuvia kavereita ja eikun takaisin veteen. Edelleen käydään uimalassakin, kun ei nää kääpiöt luonnonvesiin oikein tahdo mennä. Että sais niitäkin välillä uitettua, jos ei muuta niin urheilun kannalta. 

Tosin voi olla että Rojeliosta kuoriutuu vielä kunnon vesipeto. Pentu on päässyt jo pari kertaa uimaan uimalassa ja rantareissulla se kyllä kahlailee ja kitisee syvemmälle veteen menevien ihmisten ja koirien perään. Valvotusti pientä pätkää on saanut nyt uida luonnonvesissäkin, mutta tarvitsee vielä vähän apuja uimaan lähtemisessä. Uimaan päästyään ui kuitenkin oikein hyvällä tekniikalla ja iloisesti häntä heiluen.

Harmittaa älyttömästi sitten kun pitää lähteä Tampereen suunnalle kun ei siellä oo samanlaisia uittopaikkoja kuin täällä etelämmässä. Vai onko?

Mitä siellä sanottiin ja miten te nyt jatkatte?

Luustokuvissa siis. Sain eilen yli kymmeneltä tutulta ja vähän tuntemattomiltakin kyselyä miten Mersulla meni eilisissä luustokuvissa. Ihmisiä siis oikeasti kiinnostaa, hienoa! Mutta te joita ei kiinnosta niin pahoittelut kirjoitan siitä tänne silti. Sillä mun mielestä kaikki koirien terveyteen liittyvät asiat pitäisi olla julkisia ja niin tulee olemaankin, ainakin mun koirien kohdalla.

Meillä oli aika varattuna 9.45. Saavuttiin paikalle vähän puolen jälkeen ja annettiin koiran ja omistajan tiedot tiskille ja koira vaa'alle. Siinä 22,2kg tuon paino on ja pysyy. Ei oo meinaan pitkään aikaan liikkunut siitä oikein mihinkään suuntaan. 

Hetkeksi ehdittiin istahtaa odotustilaan odottelemaan kun Juha Kallio jo kävi huikkaamassa meidän vuoron. Eikun koira pöydälle ja Juhalle kilometristoorit koiran historiasta ja oireiluista. Eläinlääkäri taivutteli koiran, jossa ilmeni aristusta olkanivelen koukistuksessa ja ojennuksessa. Lihaksisto oli myös melko jumissa mikä oli todella yllättävää sillä viimeiseen 4 viikkoon koira ei ollut suurinpiirtein edes nähnyt treenikenttää tai hallia vaan liikutus oli tapahtunut hyvin suurelta osin vapaana metsässä, mutta myös ihan perus hihnalenkein. Noottia tuli myös koiran heikosta rakenteesta. Yksinkertaisesti tuon etukulmat ovat niin surkeat että se jo yksinään on melkoisen isokin ongelma.

Eikun koira röntgeniin. Eläinlääkäri ei nähnyt syytä kuvata selkää, joten kuvattiin vaan kyynärät, olat ja lonkat. Lonkatkin olisi periaatteessa voinut jättää kuvaamatta, olivat kuulemma jo tunnustellessa ihan selkeästi hyvät, mutta kun koira kerran nukutettiin niin samallapa nuo nappas niin saa sitten lähetettyä kennelliitolle virallistettavaksi. 

Sydän meinas hypätä kurkkuun kun Juha tuli näyttämään röntgenkuvia naama vakavana, mutta mitä vielä. Ensin näytölle ilmestyi lonkkakuvat johon Juha totesi että jos nää ei oo A/A niin ei sitten mikään! Katsottiin kyynärkuvat, jotka myöskin puhtaat eli selkeät nollat. Sitten niihin olkakuviin. Hyvältä näytti sielläkin. Itse nivel oli molemmissa kaunis ja puhdas, mutta vasemmassa olkanivelessä erottui pieni, todennäköisesti parantuneeseen osteokondroosiin viittaava, pieni tasoittuma olkaluun painoa kantavan nivelruston pinnalla. 

Nuo itsestään parantuvat osteokondroosit eli luun- ja rustonkehityshäiriöt ovat kuulemma yleisiä ja myöskin paranevat suhteellisen usein itsestään. Mersun tapauksessa epäilynä oli että rustossa on ollut pieni irtopala ontuman aikaan joka nyt on sitten sen jälkeen parantunut ihan nätisti itsekseen. 

Ohjeeksi saatiin nyt viedä koira hierottavaksi ja pyytää eläinfyssarilta jumppaohjeita. Lisäksi liikuntaan ja harrasteluun tulee nyt iso muutos hyvistä tuloksista huolimatta. Sen verran noottia tuli noista heikoista etukulmauksista, että eläinlääkäri suositteli miettimään onko tämän rakenteisella koiralla edes järkevää harrastaa niin aktiivisesti. Saatiin lupa jatkaa harrastamista, mutta koska fakta on se ettei näin "iso" koira tule noin heikolla etuosalla välttämättä kestämään sellaista harrastamista mihin omistajalla on intoa jatketaan tämän koiran kanssa nyt pääasiassa tokon ja rally-tokon parissa. Muita lajeja tehdään joskus ja sunnuntaina vaihtelun vuoksi mutta rankempi harrastelu jääkööt nyt tämän koiran osalta.

Perusliikuntaan sellainen iso muutos että koira pitäisi nyt saada ravaamaan ja paljon. Eli hihnalenkit hoidetaan lekurin ohjeiden mukaan pääosin pyörällä jolloin koira saa kulkea rentoa pitkää ravia, eikä sen tarvitse sipsuttaa omistajan vauhdilla tai pahimmassa tapauksessa peitsata. Muuten sitten tottakai entiseen tapaan monipuolista liikuntaa. Vetoakin silloin tällöin. 

Ihan tyytyväinen olen tuloksiin, vaikken nyt suinpäin lähtis hehkuttamaan kuinka mulla on terve koira. Onhan se papereilla sitä joo, mutta kun asiat ei aina ole niin mustavalkoisia. Olen nyt pidemmän aikaa pyörinyt facebookin australiankarjakoira ryhmässä jossa on hiljattain käyty keskustelua siitä kestäisivätkö nyky karjikset enää alkuperäisessä käytössä. En tiedä, mutta jotenkin mulla on sellainen tunne että suuri osa nykydalluista ei kestäisi alkuperäissä käytössä. Sillä vaikka ongelma on tiedostettu ja suoraa etuosaa yritetään jalostaa pois, edelleen näitä mersun kaltaisia edestä todella suoria koiria löytyy aivan liikaa.

Paljon onnea Mersu!

"Missä välissä mitä hä? Onko se muka jo niin iso, vastahan se oli semmonen pienen pieni nahkakasa." Tais olla mun reaktio aamulla kun tajusin että herran jestas se ihan oikeasti on nyt vuotias. Siis meidän Mersu, mihin tää aika oikein on mennyt?

Täytyy kyllä sanoa että oon kokenut tän vuoden aikana elämäni hienoimpia hetkiä. Kaikki se mitä ollaan koettu ja nähty, tehty ja touhuttu. En vaihtais siitä mitään pois. Jopa ne itkun hetket kun pilkullinen sairasti ruokatorven tulehduksen, jopa se saakelin irtokoira joka kävi tuon päälle. Ilman näitä huonojakin kokemuksia me ei oltais nyt tässä. Mä en olis ikinä oppinut näin paljon, eikä mulla iki maailmassa olis näin hyvää suhdetta ton koiran kanssa.

Ja kaikki se hyvä mitä me ollaan koettu. Ne kaikki onnistumiset ja uusien asioiden kokeilut. Joka ikinen hännän heilautus ja hammashymy. Kaikki se on ollut parasta. Tästä syystä mä rakastan tätä koiraa! Kaikkine vikoineen se on oikeasti kaiken hehkutuksensa ansainnut. Se on maailman paras pilkkueläin ♥

rrrrrrrrallia!

Moni varmaan jo huomas mun eiliset hehkutukset facebookin puolella, mutta tosiaan eilen tuli korkattua rally-tokokisat. Ja aika superisti vieläpä!

Aamulla kun lähdettiin kisapaikalle mä olin ihan varma ettei tästä tuu yhtään mitään. Koira ei osannut edes istua käskystä, oli täysin korvaton ja automatkankin nyhjötti Netan vieressä sen näkösenä ettei tasan tee mun kanssa tänään yhtään mitään.. Päästiin viime tipassa kuitenkin paikalle (taino Netan osalta viime tipassa, meillä kun alko rataan tutustuminen vasta kolmannessa ryhmässä.) ja alun säätämisen jälkeen alkoi pilkullinen olla vähän rennompi ja yhteistyöhaluisempi. Leikitin sitä ja tehtiin kaikkea superhauskaa. Kun Netan ja Riesan startin jälkeen Mersu oli täysin rauhallinen oma itsensä ja meillä oli vielä joku 2 tuntia aikaa omaan starttiin lähdettiin autolla etsimään ruokapaikkaa. 

Tää välissä paikalta poistuminen oli ihan älyttömän hyvä juttu ja kun sitten palattiin paikalle puolisen tuntia ennen meidän rataantutustumista pilkullinen roikkui hihnan päässä häntä heiluen ja hymyillen. JES! Moikkailtiin siinä Jenniä ja Masia, jonka jälkeen mulla olikin sitten semmoinen ylitsepursuavan iloinen ja täynnä energiaa oleva koira. Tällaista Mersua mä olinkin kaivannut.

Rataan tutustuminen meni nopeasti ja kohta olikin jo meidän vuoro. Vähän ennen starttia kaivoin esiin salaisen aseen eli grillatun kanafileen, jumaliste että olikin muuten toimiva herkku! Leikittiin hetki dummylla ja eikun radalle!

Radasta mulle jäi ihan hyvä fiilis, vaikka juostiinkin se läpi melkoista tahtia niin ettei ohjaaja ehtinyt yhtään ajatella. Laskeskelin päässäni radan jälkeen tehtyjä virheitä, kyllä siellä ainakin muutama pitäis olla.. Mutta mitä vielä menin katsomaan tulokset ja siellä lukee 100/100 SIIS MITÄ?

Lähtö sujui toivotulla tavalla, koira oli kontaktissa ja lähti häntä heiluen mun kanssa tekemään töitä. Ei valittamista.

Pujottelussa kontakti vaan parani ja fiilis oli erittäin hyvä

Vasen täyskäännös ei mun mielestä kyllä mennyt täydellisesti ja tosta olisin itse tuomarina sakottanutkin. Suoritettiin tehtävä melko kaukana kyltistä ja liike ei mennyt muutenkaan kovin sujuvasti, vaikka tää on meillä normisti tosi varma liike. Videolta sitten selvisi mun todella heikko ja epävarma ohjaus.

Istu, yks askel istu, kaks askelta istu... meni just niinkun piti! Kolmas askel oli vähän lyhyt mutta pikkujuttuja. Tää oli nimittäin meidän isoin stressin aihe. Ennen rataa ei saatu yhtään näin hyvää suoritusta kun vähän treenailtiin.

270 asteen käännös oikeaan meni just niinkun pitikin

Koira eteen, vasemmalta sivulle istu oli huono. Koira tuli ensin eteen seisomaan ja vasta toisella käskyllä istu, sivulle tulo hyvä. Ihmettelen suuresti ettei tosta tullut virhettä.

Käännös oikeaan täydellinen.

270 asteen käännös vasempaan täydellinen.

Istu, maahan kierrä koiran ympäri oli virheetön mutta tein sen toooodella isoilla käsiavuilla koska maahanmenoissa on ollut ongelmaa. Mietin pitkään skippaanko koko kyltin radalla, mutta onneksi tehtiin.

360 astetta vasemmalle oli hieno! Todella tiivis, just niinkun pitää. Harmi ettei näy videolla.

Spiraali oikealle sujui ihan ok. Seuruu olisi saanut olla aktiivisempaa ja parissa kohtaa vähän meinas lähtee haahuilemaan mutta muuten hyvä.

Käännös vasemmalle ei valittamista.

Koira eteen, oikealta sivulle ei mennyt musta ollenkaan hyvin ja meinasin uusiakin, mutta noh onneks en uusinut kun oli näin lepsu tuomari. Eteen tuli tosi vinosti ja takaa kierto oli älyttömän hidas ja hankala.

Istu meni just niinkun pitikin. Takapuoli meni maahan nopeasti ilman käskyä.

Vasen täyskäännös oli kisasuoritukseksi ja radan vikaksi kyltiksi hyvä, treeneissä toivoisin parempaa takapään käyttöä.

Maaliin käveltiin nätisti vierellä mutta missä kontakti? Joka tapauksessa koira oli palkkansa ansainnut ja sai hotkaista kanafileen kitusiinsa omistajan hymähdellessä tyytyväisenä suorituksesta.

Kisassa useampikin koirakko sai täydet sata pistettä joten sijoitukset ratkottiin ajan perusteella. Jotain hyötyä siis tuosta nopeasta kävelytyylistä tällä kertaa. Sijoituttiin nimittäin toiseksi. Sekuntti hävittiin nopeudessa ykköselle, mutta ens kerralla suoritetaan kyltit vähän sujuvammin niin tuoltahan lähtee helposti kymmenenkin sekuntia pois.

Kisakirjassa ja koiranetissä tämmönen alotus näyttää oikein hienolta, mutta veikkaan kyllä ettei ihan samaan tulokseen seuraavissa kisoissa pystytä. Nyt vaan odotetaan ens viikon perjantaita kun Mersu pääsee sinne tarkempiin tutkimuksiin ja jos saadaan sen jälkeen lupa jatkaa kisailua niin täytynee treenailla rallyakin enemmän. Eiköhän tuosta RTK1 leivota tämän vuoden aikana. Ehkä jopa RTK2 jos oikein innostutaan. Alkaa nimittäin olla avoimenkin kyltit hallussa pikkuhiljaa.

Minustako kasvattaja?

Kaikki varmaan tietää jonkin verran mun kasvatussuunnitelmista. Ainakin sen verran että oma kennelnimi on haaveena ja kääpiöpinseri se rotu jota haluan kasvattaa. Mistä ajatus omaan kennelnimeen sitten lähti ja miksi juuri kääpiöpinseri?

Kiinnostus koirajalostukseen heräsi jo vuonna 2005 kun äidin venhäterrierille teetettiin pentue. Sillon kokemus koirista oli kuitenkin ihan olematonta ja lähinnä se oli sellasta "awwsöpööihanaapentuja", mutta jollain tapaa toi totaalisesti pieleen mennyt pentue oli mulle sellanen mäkin haluan joskus momentti. 

Kun tietoa kertyi lisää ja koirajalostuksen karut puolet alkoi tulla tutuiksi, vakuuttelin jo itselleni että ei ikinä. Ei musta olis tollaseen hommaan. Kiinnostusta oli kyllä, mutta jotenkin koin etten mä ikinä voisi oppia asioista tarpeeksi ja että mä olisin ihan liian herkkisihminen semmoseen hommaan. Joku klikki kuitenkin tuli viime vuoden alussa kun kävin katsomassa Bettyn kasvattajalla R-pentuja. Silloin mulle ensimmäistä kertaa tuli olo että tätä mäkin haluan tehdä. Jalostussuunnitelmat, pentujen hoito, yhdistelmät, terveystarkit, genetiikka... kaikki alkoi tuntua vaan enemmän ja enemmän mun jutulta. 

Siitä eteenpäin olen sitten lukenut, tutkinut ja etsinyt tietoa. Koirajalostus on asia josta ei voi ikinä tietää kaikkea. Aina on uutta opittavaa, mutta mä ainakin haluan yrittää oppia asioista mahdollisimman paljon ennen omaa kasvatustoimintaa. Varsinkin kun mulla on vähän suuruuden hullut kasvatussuunnitelmat nyt jo.. heh.

Rotu kääpiöpinseri valikoitui ikäänkuin vahingossa, mutta mitä enemmän rodun piireissä pyörin sen varmempi olen että näitä mä haluan kasvattaa. Rotu on suhteellisen terve, mutta varsinkin luonteissa on parannettavaa. Ja kun kyse on pienestä seurakoirarodusta jossa tutkitaan ainoastaan pevisan määräämät polvet ja silmät olisi ihmisten hyvä herätä siihen todellisuuteen että jos koiria tutkitaan vain näin vähän ja suurella osalla kasvattajista yhdistelmät menee hyvinkin pitkälti vaan näyttelymenestyksen mukaan niin ei tää suunta voi olla oikea. Ihan oikeasti ihmiset herätkää tähän todellisuuteen ennen kuin se on liian myöhäistä.

Bettyn ja mun ensimmäinen yhteiskuva. Ikää neidillä 5vk

Kääpiöpinseri on helkkarin hieno rotu ja mä todellakin haluan olla mukana säilyttämässä tätä rotua sellasena kun se on. Ei pliis hei pilata tätäkin rotua nk. näyttelykoirajalostuksella vaan pidetään kiinni kynsin ja hampain siitä mikä meillä on. Ja tehdään nyt jo kaikkemme sen eteen että rodun tulevaisuus olisi ylöspäin. Tutkitaan koiria enemmän, luonnetestataan niitä, harrastetaan niiden kanssa.. Tän mä ainakin aion tehdä!