Jännitys tiivistyy

Bettyn astutuksesta on nyt kulunut 25 päivää. Olen elämäni aikana lukenut varmaan kaikki kirjastosta löytyvät kirjat jalostuksesta ja koiran kasvatuksesta. Tiineydestä, astutuksesta, aivan kaikesta. Jutellut kasvattajien kanssa ja päässyt seuraamaan muutaman pentueen kasvua hyvinkin tiiviisti ja läheltä. Silti nyt kun kyseessä on minun oma koirani, muuttuvat asiat entistäkin jännemmiksi ja mielenkiintoisemmiksi. 

On ollut ilo tarkkailla Bettyn käytöksessä ja olemuksessa tapahtuvia muutoksia. Huomata kuinka radikaalisti tällainen asia voi koiraa muuttaa. Ensimmäiset raskausviikot tirriäinen halusi lähinnä vetäytyä omiin oloihinsa. Yöksi se kyllä tuli nukkumaan peiton alle aivan kylkeen kiinni, mutta muuten päivittäinen kontakti koiran kanssa oli lähinnä lyhyitä silittely pusuttelu tuokioita ohimennen. Lenkeillä tuo on kyllä ihan normaalisti tahtonut ja joutunut käymään tähän asti.

Kolmannella raskausviikolla alkoi ilmetä pientä pahoinvointia ja ruokahaluttomuutta aamuisin. Iltaruoan söi kuitenkin ihan normaalisti, joten mitään syytä huoleen ei ollut. Vastapainoksi huonovointisuudelle Bettyssä alkoi myös herätä sisäinen pentu. Se saa lähes päivittäin hulluja riekkumiskohtauksia ja repii leluja kuin mikäkin pikkupentu. Tässä kohtaa mainittakoon että Betty ei ole sisällä leikkinyt pentujen nähden enää pitkään aikaan. Treeneissä toki ihan eri juttu ja kun nuorempaa yleisöä ei ole katsomassa suostuu tirriäinen riekkumaan kotonakin. Nyt se kuitenkin saattaa kesken kaiken omia Biitin lelut ja leikkiä. 

Maha on myös kasvanut tasaista tahtia vähän. Eli joko meillä ollaan lihottu, tai sitten tukevasti paksuna. Varmistus saadaan vajaa viikon päässä ultrassa. Nyt vaan kaikki sormet ja varpaat ristiin. Selkeitä merkkejä raskaudesta on kuitenkin ollut ja tää koira on ihan saakelin vaikea saada normaalisti lihomaan, että melko odottavaisilla mielin ollaan. 

Töissä

"Saavumme työpaikalle. Olen onnesta soikeana, rakastan tätä paikkaa. Ihmiset on kivoja ja niiltä saa paaaaaaljon rapsutuksia ja herkkuja. Takahuoneessa mua odottaa luu ja kasa leluja. Mä taidan olla aika onnellinen pentu. Ihmislapset pääsee kuulemma joskus päiväkotiin. En tiedä millasta sielä on, mutta tää paikka on mun päiväkoti ja mä rakastan tätä paikkaa!

Betty tallustaa mun perässä rauhallisesti. Miks se ei oo innoissaan. Eikö se vieläkään tajua mihin me taas tultiin. Me ollaan Bettyn kanssa tänään näköjään kahden. Taino en mä tiedä, kai mä oon enemmän yksin. Betty vaan makaa sen omalla paikallaan ja nakertaa välillä luuta. Enimmäkseen se kai nukkuu. 

Mun paikka on myymälän johtavan oven edessä. Siitä on suora näkymä kassalle. Mä pystyn hyvin tarkkailemaan emäntää ja sen tekemisiä. Sillon kun se katoaa hyllyn taakse mä kuuntelen korvat höröllä, ehkä heilutän  häntää myymälään saapuneelle karvaturrille. 

Välillä emännän työkaverit käy tauoilla ja syömässä takahuoneessa. Mä oon niidenkin mielestä aika hieno pentu ja ne tykkää rapsutella mua. Bettykin vie aika paljon niiden huomiota varsinkin nyt kun sillä on kuulemma ehkä pentuja mahassa. Mut onneks kaksjalkaset muistaa rapsutella muakin paljon. Joskus joku asiakaskin käy ihailemassa mua portin takaa, enkä kyllä ihmettele, oonhan mä nyt aika saakelin hieno suursnautseri!

Äh, emäntä on kokoajan hyllyjen takana. Kai mä voin vähän leikkiä leluilla tai nakertaa luuta. Ei se varmaan sillä välillä karkaa. Vai karkaako, mitä jos karkaa. Hylkää mut tänne portin taakse. Apua mammaaa!!

Ai se tuleekin tuolta. Ai saakeli se ottaa hihnan. Portti aukeaa, ihanaa jee mahtavaa mä pääsen käymään ulkona! Oon jo oppinut tekeen pissat käskystä ja päästään nopeasti palaamaan takas myymälään. Ulkona olikin aika kylmä, pysytään mielummin sisällä. Tehdään emännän kanssa lyhyet tottistreenit ja sen jälkeen se kaivaa mulle pakastimesta märkäruoalla täytetyn lelun. 

Tää on niin saakelin hyvää, en kyllä ihan ymmärrä miten tää möhnä pitäis saada ulos täältä. Kun se on ihan jumissa. Ehkä jos tätä pyörittelee tai puree oikein lujaa. Ei, ei tää onnistu. Pitänee ottaa hyvä makuuasento ja alkaa lipittämään,  nuoleminen on ehdottomasti paras tekniikka. 

Mitä joko tää päivä loppu, mulla on vielä tikkari kesken.. Okeeei no mennään sit, mut ei kyl mennä suorinta reittiä kotiin. Kierretään vähintään tuolta ja sit mennään sitä kautta ja käydään sekin reitti vielä pliiiis? Mä en oo viel yhtää valmis nukkumaa!

-Biitti

vetovetoveto

Eilen päästiin vihdoin koeajamaan uudet valjaat. Asuintoveri mukaan palkkamieheksi ja eikun läheiselle kentälle treenaamaan. Ideana ottaa ihan vaan muutama lyhyt suora näkyvällä palkalla. Ekalla kerralla apukäsi hetsasi koiraa ja lelua jopa heitettiin hieman karkuun. Riiseni tajus heti jutun jujun, vähän jouduin ekoilla toistoilla luomaan lisävastusta himmailemalla, mutta vikat toistot meni jo ihan superisti. Lähtöjä joutuu toki treenaamaan, mutta on tällä saakeli nyt jo paremmat lähdöt kun Bettyllä jonka kanssa on kuitenkin juostu jo vuoden verran.

Näissä alkeistreeneissä meillä ei oo alla mitään menopeliä vaan mä juoksen vetovyön kanssa perässä. Mä oon nimittäin kokenut canicrossin parhaaksi aloitukseksi, sillä se on koiralle kevyempää kuin monet muut vetolajit ja itsellä on jalat maassa, niin vähän parempi hallinta kokemattomaan veturiin.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita löytyi, tosin vaarallisuus johtui ihan omasta typeryydestä. Apukädelle vähän epäselvät ohjeet ja meni sitten potkaisemaan palkka palloa, koira tekee nopean käännöksen oikealle ja meikäläinen lentää kaaressa maahan.. Nyt on sit oikee jalka vähän kipeenä, mutta näillä mennään. Kyllä se juoksemista kesti tapaturman jälkeenkin, että ei tässä muuta kun pari päivää lepoa ja lisää treeniä.

Pikkuhijaa sit otetaan mukaan suuntia, jotka alkaa kyllä vetojuttujen ulkopuolella olla ihan hyvin hallinnassa. Piilotetaan palkka ja treenataan eri ympäristöissä. Matkaa me ei pidennetä vielä hetkeen. Saa pentu rauhassa kasvaa. Nyt vaan haetaan sitä intoa tähän touhuun niin voidaan ens vuonna sit ruveta ihan tosissaan harrastamaan.