Mitä tapahtuu kun Betty on poissa?

Lenkkeilyä, lenkkeilyä ja lisää lenkkeilyä. Vähän treenailua ja mahdottoman paljon leikkimistä.  Näistä on meidän seuraavat pari kuukautta tehty. Biitin ja mun suhde on lähtenyt hyvin rakentumaan, mutta tottakai kun ei olla saatu yhdessä elää sitä pikkupentuaikaa, vaatii suhteen tiivistyminen rutkasti aikaa ja yhteistyötä.

Bettyn mammaloma tuli ihan just eikä melkein oikeeseen aikaan. Juoksut on vähän sekoittanut nuoren neidin päätä, joten on hyvä että pääsen nyt täysillä keskittymään Biittiin. Jo pelkkä ainooks koiraks jääminen herätteli teini eläintä. Musta tuntuu että siitä tuli ihan parissa päivässä jotenkin vielä enemmän kontaktinhakuinen ja että se alkoi luottaa muhun enempi. Kai kun se on ennen voinut turvata Bettyyn, niin nyt se hakeekin turvaa musta. Mene ja tiedä.

Joka tapauksessa oon saanut olla risuparrasta hurjan ylpeä ja toivottavasti sama meno jatkuu. Narttujen suhteen Biitti on ruvennut olemaan vähän nyrpeä, sietää kyllä mutta ei kaveeraa kuin harvojen ja valittujen kanssa.  Täytyy nyt nähdä paljon kaverikoiria, jos säilyis aikuisiälle edes muutama juoksukaveri. Muuten mulle riittää että jatkossakin sietää toisia koiria ja että kunnioitus Bettyyn säilyy. 

Matkalla mutta minne?

Olen viimeaikoina miettinyt paljonkin sitä millaiset tavoitteet mulla on koiraharratuksissa.  Mitä haluan saavuttaa itse koiraihmisenä ja millaiset tavoitteet kummallekin koiralle on asetettu. Syy näihin pohdintoihin lähti lähinnä huonosta treenitilanteesta. Betty on tiineenä, joten sen kanssa harrastuksia voidaan miettiä kunnolla vasta ensi keväänä ja silloinkin se on lähinnä kunnon kohottamista ja pennuista palautumista. Biitin kanssa puolestaan junnaillaan ihan perusasioista kun ei olla päästy mihinkään ohjattuihin treeneihin enkä uskalla yksin lähteä sooloilemaan. 

Itselleni olen pitänyt tavoitteena jatkuvaa itsensä kehittämistä. Luen paljon koirakirjoja. Etsin netistä tietoutta ja keskustelen itseäni kiinnostavista asioista mahdollisimman monien ihmisten kanssa. Kyselen, kokeilen ja teen virheitä. Toivon mukaan jonain päivänä voin sanoa tietäväni asioista edes jotain. 

Koirille sen sijaan en nykyään tunnu osaavan asettaa tavoitteita. Sen verran toki että niiden kanssa on vaivatonta elää ja arki sujuu muutenkin mallikkaasti. Mutta kun puhutaan harrastuksista, on meikäläinen ihan peukalo keskellä kämmentä. Tottakai musta olis hienoa keräillä noille molemmille koulareita vähän joka lajista, mutta kun tavallaan osa musta haluaa vaan harrastella joka toinen ilta jotain omaksi iloksi.

Unelma olis Biitin kanssa päästä kisaamaan vetolajeissa ja tokossa, mutta osa musta estää edes haaveilemasta moisesta. Mitä jos se ei olekaan terve. Mitä jos ehdin innostua lupaavasta harrastuskoiran alusta liikaa ja kaikki menee taas ihan penkin alle. Eikö olis parempi vaan harrastella omaks iloks vähän kaikkea ja katsoa sitten mihin päädytään.

Bettyn kanssa uskallan haaveilla ja suunnitella vähän enemmän. Onhan kyseessä terveeksi tutkittu aikuinen koira. Olenkin päättänyt että vähintään BH-koe me tuon tirriäisen kanssa käydään joku vuosi suorittamassa. Se on sellainen realistinen tavoite, jonka suhteen ollaankin jo melko hyvällä mallilla.

Muuten tavoitteet onkin lähinnä vuosi/kausi kohtaisia. Katsotaan missä kunnossa koira on ja asetetaan vuoden/kauden loppuun järkevä tavoite.  Jos Bettyllä sujuu synnytys normaalisti ja se lähtee hyvin palautumaan voisi ensivuoden tavoite olla ALO2 tai jopa ALO1 tulos tokossa. Biitin kanssa tavoitteena nyt ihan vaan ohjattuihin treeniryhmiin pääseminen ja unelmoida saa että talven aikana saataisiin haun ilmaisu treenattua kuntoon, niin sais sit yhistettyä sen ens keväänä tuonne mettään.

Tällä hetkellä tärkein tavoite ja toive on kuitenki että Bettyn raskaus etenee normaalisti ja vuoden vaihteessa syntyy terveitä pieniä rokkilapsia. Että Bettystä tulee hyvä äiti ja se hoitaa pentunsa hyvin.

Pelkkää materiaa

Mä huomaan että musta on tullut koiraharrastuksissa aika materialisti. Omissa menoissa säästetään minkä pystyy, mutta koirat saa taatusti vaan parasta. Ja hienointa. Ja kalleinta... Ja ne omat vähät hankinnat liittyy nekin usein edes pienesti koiriin.

Oon viimeisen kuukauden aikana tilannut itselleni Helsitarelta treenitakin, ostanut Biitille kaksi takkia, tilannut molemmille tytöille juolulahjapannat, ostanut uusia leluja ja herkkuja. Koiranruokaa on kotiin raahattu semmosilla summilla millä mä elättäisin itteni varmaan vuoden. Löytyy nutrolinöljyä ja fitdogin energiajuomajauhetta. Treenilelutkin on uusinta uutta ja mielessä pyöriin vaan että mitähän kivaa sitä seuraavaks keksis.

Itselle pitäisi ostaaa uudet lenkkikengät ja Bettylle kaavaillaan uutta takkia, ei möhömaha mahdu kohta vaatteisiinsa kun maha tuosta kasvaa. Piponkin se tarvis, ehkä toiset tossut. Uusiin pantoihin tarvitaan omat hihnat ja hakurulliakin pitäis käydä ostamassa....

Tähän aikaan vuodesta tää materiaalikaaos vaan kasvaa. Joulu on varmaan kaikista juhlista materiaalisin. Siitä on tehty materiaalijuhla. Enää ei merkitse se mitä tehdään tai kenen kanssa, vaan se että millä välineillä ja missä. Koiraharrastuksissa se koira, se perheenjäsen, nyt ei sieltä taustalla kovin helposti unohdu, mutta kyllähän niitäkin näkee, missä se koira on oikeasti vaan pelkkä harrastusväline.

Nyt joulun alla toivonkin teidän ja myös minun itseni muistamaan että tässä harrastuksessa kyse ei ole materiasta. Kyse on sinun ja sinun koirasi suhteesta. Luottamuksesta ja molemminpuolisesta kunnioituksesta. Rakkaudesta.

Meidän porukka toivoo kaikille rakkauden täyteistä joulun odotusta. Muistetaan iloita siitä mitä meillä on, ei ajatella kokoajan että mitä uutta elämäämme tarvitsemme. Ottakaa se jaloissa pyörivä karvaturri välillä kainaloon. Halatkaa, paijatkaa, lenkittäkää, touhutkaa sen kanssa jotain mistä te molemmat nautitte. Nauttikaa siitä ajasta mikä teille on annettu. Eläkää! ♥