lauantai 17. tammikuuta 2015

Elämäni koirat osa 3 Mersu

Kun Betty oli noin vuoden ikäinen ja elänyt pari kuukautta ainoana koirana, alkoi päässä pyöriä ajatus toisesta koirasta. Betty pärjäsi hyvin ainoana koirana, siinä ei sinällään ollut ongelmaa. Kyllä se selkeästi kaipasi kaveria, mutta nähtiin paljon kaverikoiria, joten olisi elo varmasti sujunut kaksinkin. Enemmän se olin minä joka kaipasi sitä toista koiraa. Olin tottunut elämään kahden koiran kanssa.


Niin alkoi varovainen pennun mietintä. En ollut ihan varma mitä koiraltani tuossa vaiheessa halusin. Sen verran vaan että kääkkä oli rotuna lyönyt ällikällä, joten jotain samantapaista mutta isompaa. Dobberi oli siihen tilanteeseen liian iso ja vaativa, joten miten olisi normaalikokoinen pinseri? Pinseri olikin jo aikalailla lukkoon lyöty valinta, mutta kun kaveri vinkkas heidän dallupentueestaan ja siitä yhdestä vapaasta nartusta niin se oli menoa sitten.

Kun kävin katsomassa Mersua ensimmäisen kerran ja näin se pidättyväisen pilkkupennun, joka tutustumisen jälkeen kuitenkin suukotti mun naaman litimäräksi, valinta oli tehty. Enkä joutunut valintaani katumaan. Normaalikokoinen pinseri varmaan joskus vielä taloon astelee, mutta dallu oli oikeastaan enemmän kuin sopiva valinta tuohon elämän tilanteeseen. 


Mersun kanssa koettiin paljon. Kun sanoin Bettyn olleen ovi koiraharratuksen maailmaan, niin Mersu oli sitten se turistiopas. Sen kanssa harrasteltiin oikeasti kaikkea maan ja taivaan väliltä, lukuunottamatta koiratanssia ja fresbeekoirailua. Tuo koira opetti minulle hyvin paljon. Sen kanssa tajusin mitä koiraharrastus todella minulle merkitsee ja löysin ne "mun lajit".




Kun elämä alkoi mennä pikkuhiljaa alamäkeä keväällä 2014, musta kasvoi taistelija. Yksikään elävä maan päällä ei ole aiheuttanut mussa yhtä paljoa surua ja tuskaa, kuin Mersu. En silti kadu hetkeäkään. Kaikki ne etupään ongelmat, jopa ne aggrekohtaukset opettivat minulle paljon. Mikä tärkeintä osasin antaa rakkaimpani mennä kun sen aika syyskuussa 2014 tuli.

Luovutin Mersun ongelmakoirakouluttajalle sen jälkeen kun se oli toistamiseen yrittänyt käydä Aleksin kääpiöpinserin päälle.  Vajaa 4 kk tuo pilkkuotus ehti siellä viipyä, mutta nyt se on vihdoin löytänyt sen oman loppuelämän kodin.


Vaikka Mersu ehti olla minulla vain reilu vuoden, jätti se silti jäljen sydämeeni. Se on edelleen silmissäni maailman paras pilkkuotus. Meidän matkan oli määrä päättyä, mutta Mersulla on nyt hyvä uusi koti ja koko elämä edessä. En siis voi muuta kuin hymyillä kuinka asioilla tosiaankin on tapana järjestyä. 

2 kommenttia:

  1. Hän on niin nätti <3 selvisikö lopulta, mistä aggressiivisuus johtui?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukaan nyt ei varmaksi osaa mitään sanoa, mutta ilmeisesti koiran vahva dominanssi yhdistettynä epävarmuuteen aiheutti sitten nää yhtäkkiset aggrekohtaukset..

      Poista